Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2017

Smoothiet ovat loistavia aamu- ja välipaloja ja hyvin eväitä esimerkiksi treenaamisen jälkeen. Smoothien voi tehdä aamulla valmiiksi ja pakata mukaan, jotta kiireisenä päivänä ei sorru niin helposti epäterveellisiin välipaloihin. Terveellinen smoothie auttaa myös pitämään verensokerin tasapainossa ja näin jaksat paremmin koko päivän ja samalla saat helposti täytettyä päivän vitamiinitarpeen. Smoothiet ovat kuitenkin juuri niin terveellisiä kuin niiden sisältämät ainesosat ja esimerkiksi liiallisella makeuttamisella niistäkin saa varsinaisia kaloripommeja. Erityisesti laihduttajan kannattaa kiinnittää huomiota myös kuitujen saamiseen, sillä niiden avulla saa pidettyä kylläisyydentunteen pitkään. Kuituja on helppo lisätä esimerkiksi tiettyjen hedelmien avulla.

Lue Lisää

Liikunnan hyödyt ovat kiistattomat. Sen lisäksi, että liikunta on avuksi laihtumisessa, kunnon kohottamisessa ja stressin poistamisessa, on siitä hyötyä myös mielialan nostamisessa ja esimerkiksi muistin parantamisessa. Aina ei kuitenkaan ehdi salille tai ryhmäliikuntatuntien aikataulut eivät vain sovi. Onneksi kotona voi tehdä helposti hyvinkin monipuolisen treenin vain muutaman perusliikkeen avulla, tarvittaessa puoli tuntia riittää hyvin! Tästä siis apu kiireisiin päiviin tai omasta rauhastaan nauttivien treenaamiseen. Kotona tehtävän pikatreenin salaisuus piilee koko kehon hyödyntämisessä ja korkeassa intensiteetissä. Tehokkuus ei ole siis vain salitreenaajien mantra, vaan auttaa myös saamaan tuloksia kotitreenillä. Keho reagoi polttamalla enemmän rasvaa kun se joutuu tekemään töitä hieman kovemmin tai enemmän kuin mihin se on aikaisemmin tottunut.

Lue Lisää

2/2