Kiipeilemään!

Lajiesittelyssä hieman vähemmän tunnettu, mutta erittäin monipuolinen ja hauska laji eli kiipeily. Kiipeilyä voi harrastaa sekä sisätiloissa että luonnossa ja haastetta riittää ihan jokaiselle. Kiipeilyä voi harrastaa omaksi ilokseen ja kuntoilun takia, tai siitä voi tehdä halutessaan myös kilpaurheilua. Kiipeily sopii harrastukseksi kenelle tahansa perusterveelle ihmiselle, eikä iällä, koolla tai sukupuolella ole väliä. Jokainen voi asettaa tavoitteensa vastaamaan omia taitojaan ja aina pääsee ylittämään itsensä. Erityisesti sisällä kiipeily on varsin turvallista, sillä seinien alle on asetettu patjoja ja korkeammalle noustessa turvallisuus varmistetaan valjaiden ja köysien avulla. Kiipeily parantaa voimaa ja ketteryyttä koko kropassa. Kysymys ei olekaan ensisijaisesti vahvuudesta, vaan oikeasta tekniikasta ja kehon hallinnasta. Vastoin yleistä käsitystä, kiipeilystä noin 80 prosenttia tehdään jaloilla ja vain 20 prosenttia käsillä, puutteelliset käsivoimat eivät siis estä harrastuksen aloittamista. Kiipeily on lajina kasvattanut jatkuvasti suosiotaan ja nykyään kiipeilymahdollisuuksia löytyy lähes jokaisesta isommasta kaupungista myös Suomessa.

Sisällä hallissa kiipeilyseinällä tapahtuvaa kiipeilyä kutsutaan seinäkiipeilyksi. Seinäkiipeilyä voi harrastaa myös luonnossa, mutta sitä varten kallioseinämään täytyy asentaa köydelle koukut. Seinäkiipeily kehittää notkeutta, rohkeutta ja voimaa. Seinäkiipeilyyn tarvitaan kaksi ihmistä, joista toinen pitää kiinni köydestä varmistaen seinällä kiipeilevän turvallisuuden ja auttaa kiipeilijää pysymään seinällä ja laskeutumaan suorituksen päätyttyä. Varmistajalla on tätä varten erillinen varmistuslaite ja hän ei saa koskaan päästää köydestä irti. Kiipeilyseinällä  on eri värisiä ja muotoisia otteita, joista voi tehdä itselleen sopivan vaativan reitin. Aloittelija voi käyttää apunaan kaikkia otteita, mutta taitojen karttuessa voi keskittyä vain tietyn värisiin tai muotoisiin otteisiin. Boulderointi puolestaan tarkoittaa kivillä kiipeilyä ilman varmistusköyttä ja sitä voi tehdä sekä sisä- että ulkotiloissa. Boulderoinnissa reitit ovat haastavia, mutta kiipeily tapahtuu yleensä suhteellisen matalalla. Suomen luonto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet myös jääkiipeilyyn. Alppi- ja vuorikiipeilystä kiinnostuneiden täytyy suunnata ulkomaille, mutta kokemukset ovat sitä mahtavampia.

Helpoin tapa päästä mukaan kiipeilyharrastukseen on lähteä rohkeasti tutustumaan lähimpään kiipeilyä tarjoavaan urheiluhalliin, joista osa järjestää erillisiä tutustumiskertoja. Tarjolla on myös ohjattuja alkeiskursseja, joita järjestävät yleensä kiipeilyseurat ja kiipeilyyn erikoistuneet urheiluhallit. Alkeiskurssi on ehdottoman tarpeellinen erityisesti köysikiipeilystä kiinnostuneille, sillä turvallisuuden takaamiseksi valjaiden ja köysien kiinnitys sekä varmistustekniikat on syytä käydä läpi yksityiskohtaisesti ja harjoitella niitä vielä ohjaajan avulla. Köysikurssilla opetetaan perusteet mm. solmujen tekemisestä, välineiden käytöstä sekä sisäseinällä toimimisesta. Boulderointia voi kokeilla itsekseenkin ilman erillistä alkeiskurssia, mutta siinä pääsee etenemään nopeammin tutustumalla kokeneempien vinkkeihin. Samoin mm. kenkien valintaan liittyy teknistä tietoutta, joka auttaa valitsemaan juuri sinulle sopivat kengät. Lisäksi boulderoinnin alkeiskurssilla opetellaan arvioimaan riskejä ja putoamaan turvallisesti patjoille. Sään salliessa kiipeilyseurat järjestävät myös ulkokiipeilykursseja.

Kiipeilyn aloittaminen ei vaadi suuria investointeja vaan varusteet voi yleensä vuokrata kiipeilypaikoista. Kiipeilyyn tarvitaan erityiset kiipeilykengät ja seinäkiipeilyyn vielä valjaat, köysi ja varmistusväline. Ensimmäinen oma hankittava varuste ovat yleensä kengät, sillä juuri itselle sopivasti istuvat kengät parantavat huomattavasti kiipeilyn mukavuutta. Kenkien lisäksi kiipeilyssä auttaa käsiin hierottava magnesiumjauhe, jota kuljetetaan mukana varusteisiin kiinnitettävässä pussissa. Toki harrastukseen saa laitettua rahaa loputtomia määriä, erityisesti mikäli innostuu matkustamaan ympäri maailmaa kiehtovien kiipeilykohteiden perässä. Harrastuksessa kuitenkin tutustuu saman henkisiin ihmisiin ja useita varusteita kuten esim. patjoja, köysiä ja valjaita voi lainailla kaveriporukassa ja käyttää yhdessä. Kiipeily on parhaimmillaan todella hauska laji, joka ei tunnu urheilulta vaan muistuttaa enemmän ongelmanratkaisua ja leikkimistä, inspiroiden kehon lisäksi myös mieltä.